Lumikengät lähimetsästä

with Ei kommentteja

Syvässä lumessa tarpominen vie voimat. Asiaa auttaisi, jos ei joka askeleella vajoaisi haaroja myöten hankeen. Pitäisikö kokeilla hätälumikenkien valmistusta?

Taannoisella laavuretkellä rämmimme kappaleen matkaa umpihangessa tavaroinemme. Suunniteltu asentopaikka sijaitsi metsässä kallion päällä, ja talvi oli tuonut Etelä-Suomeen paksun kerroksen lunta. Peräkanaa kulkien saimme tehtyä uraa, jossa jotenkin pääsi kulkemaan. Suksia ei ollut mukana ja vain yhdet lumikengätkin, joita oli tarkoitus retkellä kokeilla. Kun istuimme iltaa nuotion lämmössä, ja voivottelimme rankkaa tulomatkaamme, mietimme miten sitten olisi toimittava, jos täytyisi kulkea pidempiä matkoja.

retkinikkari--7

Pohdimme tilanteita, jossa vaikka sukset hajoaa tai keli muuttuu niin ratkaisevasti, että pitäisi ryhtyä hätälumikenkien tekoon. Miten ne sitten valmistettaisiin, se jakoikin sitten mielipiteitä. Joku muisti lukeneensa, että lumikengiksi käy nippu havuja kenkien pohjiin sidottuna. Se kyllä antaisi hieman lisää kantopintaa, mutta tuskin toimisi kovinkaan pitkää matkaa.

Pajukieppiä, johon punotaan narusta verkko, tuli muutamaltakin innokkaalta ohjeeksi. Sekin ajatus pikkuhiljaa hylättiin, sillä sellaisten tekemiseen menisi hirveästi aikaa. Tuskin ne edes riittävästi kantaisivat paksussa ja löysässä lumessa. Hataraan mielikuvaan pohjaten eräs nuotiopiiristä ehdotti suosuksentyyppistä ratkaisua, jossa pitkiä ja ohuita rankoja sidotaan vierekkäin ja tuetaan poikkipuilla yhteen. Ilta oli jo pitkällä ja pohdinnat lähtivät omia latujaan, muille urille. Lumikengät saivat nyt jäädä.

Ajatus lumikengistä jäi itämään

Retken jälkeen satoi taas ja lunta oli maassa todella paljon. Lumitöitä tehdessä lumikenkäkeskustelu palautui mieleen. Kun piha oli puhdas ja kola seinää vasten, ryhdyin kaakaomukin ääressä selaamaan kirjoja. Hätälumikenkiä löytyi kyllä, mutta pääosin neuvottiin pyöräyttämään kuusenvitsa kiepille ja punomaan siihen tukiverkkoa naruista ja oksista. Varsinkin ulkomainen kirjallisuus suosi tätä mallia. En kyllä jaksanut uskoa, että pieni kehikko kantaisi suomalaisissa lumioloissa ja niiden väsäämiseen luonnossa menisi tuhottomasti aikaa.

retkinikkari--8

Sitten alkoi tärpätä. Kolmesta kirjasta löytyi suosuksityyppiset rimalumikengät. Ohjeet olivat aika yhteneviä ja näyttivät juontavan juurensa Pohjois-Amerikkaan, jossa eloonjäämiskouluttaja Tom A. Roycraft oli kehittänyt ne kouluttaessaan lentäjiä. Hätälumikenkään tarvitsi neljästä kuuteen ohutta kuusen- tai koivunrankaa sekä muutaman hieman paksumman halkaistuina poikkipuiksi. Rangat sidottiin etupäästään yhteen ja levitettiin poikkipuiden avulla. Kengälle tehtiin paikka hieman keskikohdanetupuolelle, jotta lumikenkä jäisi takapainoiseksi. Etupäätä voitiin tarvittaessa nostaa kaarelle narun avulla.

Sidontaan neuvottiin käyttämään narua. Pohdin, että on oltava nopeampikin tapa ja päätin kokeilla sitomiseen nykyaikaisempia tarvikkeita. Suunnittelin kasaavani toisen lumikengän nippusiteillä ja toisen rautalangalla.

retkinikkari--6

Näin rakennat hätälumikengät:

Kasasin työvälineet reppuun ja saapastelin lähimetsään. Oikein luvan kanssa sain kaataa tarvittavat näreet. Työ edistyi kohtalaisen nopeasti ja lumikengät alkoivat saada muotoa. Eihän ne kyllä kirjojen piirrettyjä kuvia muistuttaneet, koska piirroksissa riu’ut ovat niin oksattomia ja tasapaksuja. Sellaisia ihannepuita ei kyllä todellisuudessa löydä.

Kuva 1: Katkaise luonnosta sopiva määrä pitkiä ohuita rankoja. Hyödynnä tyviosat poikkipuiksi.

retkinikkari--4

Kuva 2: Lovea poikkipuut ja aluspuut, sillä se lisää rakenteen tukevuutta.

retkinikkari-2

Kuva 3: Ohenna rankoja päistä ja sido ne yhteen. Tarvittaessa kärkeä voi nostaa narulla, joka sidotaan poikkipuuhun kengän viereen.

retkinikkari-3

Kuva 4: Sido poikkipuut paikalleen. Mittaa kengän paikka hieman keskikohdan etupuolelle, jolloin lumikengästä tulee sopivan takapainoinen.

retkinikkari-4

Kuva 5: Käytä pakkaushihnaa tai narua siteeksi. Huomaa, että kantapään pitää päästä liikkumaan ylöspäin.

retkinikkari-5

Viimein lumikengät sai kiinnitettyä jalkoihin. Ne kyllä muljuivat joka suuntaan, mutta askeltaminen onnistui hetken harjoittelulla. Mitään lumikenkäilyä tai hiihtämistä se eteneminen ei parhaalla tahdollakaan ollut, vaan lähinnä sellaista raahustamista. Aina kannattaa pohtia, miten todellisessa tilanteessa hätälumikengät voisi tehdä, tai onko edes mahdollista joutua tilanteeseen, missä niitä tarvitaan. Ainakin harjoittelu ja askartelu oli hauskaa sekä hyödyllistä.

vihkon_sivu_3_11

Kauniithan ne eivät ole, mutta pääsee niillä helpommin umpihangessa eteenpäin kuin ilman niitä. Hätäratkaisuksi oiva keksintö, eikä rakentaminenkaan vie kohtuuttomasti aikaa.

retkinikkari--9

Jälkikirjoitus:

Tuon artikkelin tekemisen jälkeen olen muutaman kerran nähnyt samanlaisia lumikenkiä. Lars Fältin Uteliv på vinter -kirjan kannessa olevan hätälumikengän näin Ruotsissa Lappeasuandon erämaakämpällä. Kirjan kansikuva on otettu Ray Mearsin arktisella kurssilla, jossa lumikengän tekemistä esiteltiin osallistujille. Kyseisessä kirjassa on hyvä selostus ja selkeät piirroskuvat lumikenkien tekemisestä. (Onpa tuossa Larsin kirjassa myös minun ottamiani valokuvia. Niissä Ray näyttää miten lumikammi rakennetaan).

 

Vinterliv_Lars_Small

Parikin kertaa olen ollut katsomassa, miten Turkka Aaltonen opettaa Kurussa eräopasopiskelijoille lumikenkien tekemistä. Ohessa on muutama kuva eri työvaiheista. Kesällähän sama rakenne toimii suokenkänä, jolla voi turvallisesti astella hyvinkin löysässä suossa.

retkinikkari-0611 retkinikkari-0639 retkinikkari-0642 retkinikkari-0643 retkinikkari-0649 retkinikkari-0660

Lähteet:

Lumikengät, Mika Kalakoski, Ab Eräperinne Oy 2000

Selviydy luonnon ehdoilla, Stefan Källman & Harry Sepp, Karisto 2001

Outdoor Survival Handbook, Ray Mears, Ebury Press 2001

Uteliv på vinter, Lars Fält, Vildmarksbiblioteket, 2011

 

Artikkeli on julkaistu Retki-lehden Eräaskareet-sarjassa vuonna 2011. 

 

Savukuivaus Turkan tapaan

with Ei kommentteja

Savustaminen ja kuivaaminen on suhteellisen vanha keino säilöä ja kypsentää lihaa. Ilmakuivaus on tuttua esimerkiksi saamelaiskulttuurista, jossa kevättalvella tuuleen ja aurinkoon ripustetuista poronlihoista haihtui neste pois. Kuivattu liha säilyy hyvin ja on kevyttä kantaa. Vastaava ilmakuivattu liha tunnetaan ympäri maailmaa. Esimerkiksi Euroopan ruokakulttuureissa tunnetaan edelleen saksalainen Scwarzwaldin, italialainen Parman ja espanjalainen Serranon kinkku. Myös kalaa voidaan kuivata.

Kylmä- ja kuumasavustuksessa liha ja kala kypsyvät, mutta käsittely myös lisää niiden säilyvyyttä. Kuten nimistäkin antaa ymmärtää, on kylmäsavustus viileämmässä prosessissa tapahtuva toimenpide. Se on hyvin hidasta ja siksi harvemmin kotioloissa käytettyä. Kylmäsavustuksessa lämpötila ei saa ylittää 35 astetta ja valmistumisaika lasketaan päivissä, eikä tunneissa.

retkinikkari-4084
Savukota käytössä.

 

Varsinkin kalojen valmistuksessa on kuumasavustus nykyisin hyvin suosittua. Lämpötila on 60 – 80 astetta ja valmistumisajatkin vaihtelevat reilun tunnin ja kolmen neljän tunnin välillä. Aika on täysin riippuvainen savustettavien määrästä, ja ennen kaikkea koosta. Yleisimmin savustuksessa käytetään savustuslaatikkoa, jonka alaosassa käytetään lehtipuun puruja, josta irtoaa hyvä savun maku lihaan ja kalaan. Tapa tunnetaan hyvin rannikkoseuduille ja kalan savustusta pidetäänkin kiinteänä osana kalastajakulttuuria, jossa kalaa valmistettiin tuoreeltaan savustamalla.

Read More

Suomalainen Loue ruotsalaisessa saaressa

with Ei kommentteja

Louteista olen tykännyt kirjoitella ja niiden kanssa puuhastelen edelleen mielelläni. Valmistajia ei ole montaa, mutta vielä tämä pieni osa suomalaista eränkäyntikulttuuria on  elinvoimainen. Itseasiassa louteiden kysyntä on hieman jopa kasvamaan päin. Pientä kysyntää on havaittavissa jopa ulkomailta.

Tässä on pieni videonpätkä viime kesältä. Siinä on Johan Skullmanin puuvillainen loue. Se on FinnRover M34 -tuote, pienen numeroidun sarjan numero 2.

 

Nyörien kyllästys

with Ei kommentteja

Valkoinen louteeni on paksua puuvillaa ja nahkavahvikkein varustettu. Siitä on yritetty tehdä ”aidon” näköistä, vanhan ajan tyyliin.  Louteen nyörit ovat kuitenkin olleet pieni kauneusvirhe. Ne ovat polyesteria.

Löysin Tikkurilan maalaismarkkinoilta kiertävän köysikauppiaan valikoimista vanhantyylistä puuvillanyöriä. Siitä tein louteeseeni uudet kiinnitysnarut.

puuvillanyöri

 

Read More

Loue on kansallisaarre, joten kerätään tieto talteen

with 1 kommentti

* Nyt on tullut aika kirjata muistikuvat ja tarinat louteen historiasta.

* Nyt täytyy pelastaa viimeiset jäljellä olevat louteet tuhoutumiselta.

* Nyt on aika nostaa loue arvoiselleen paikalle suomalaisessa retkeilyhistoriassa.

* Olethan mukana tallentamassa tietoa jälkipolville?

Lue lisää ja ota osaa perinnekeräykseen.

”Minä olen mielelläni se louehistorian kerääjä ja tallentaja, siis jonkinlainen Louteiden Lönnrot.”

10478354_4849593374925_1290343786372293183_n
Kuva: Suomen Metsästysmuseo

Read More

Voi onnen päivää

with Ei kommentteja

Kulkurin keittokirja on Turkka Aaltosen klassikkoteos. Se ilmestyi Suomen Matkailuliiton kustantamana vuonna 1989.

Kirja vie syvälle erä- ja nuotioruokien maailmaan, opettaen kuivatusta, erilaisia nuotioita, ruoka-aineita, riistan ja kalojen käisttelyä, välineitä ja niin edelleen.  Onpa siinä tarkkaan kuvattu myös Trangian käyttö ja annettu vielä ohjeet talvikäyttöön.

Read More

Pokasaha luonnosta

with Ei kommentteja

Retkeilijä voi tehdä sahan suoraan metsästä, kunhan tuo terän mukanaan. Aikoinaan opastettiin ompelemaan vyöhön tasku, jossa terä kulki kätevästi erämaahan.

Nykypäivän sahanterä kulkee muutenkin ja kun mukaan varaa pari ruuvia sekä nyörinpätkän, niin saha syntyy hetkessä.

Siitä löydät ohjeet tästä Retkinikkarin videossa:

 

 

1 2