Lumikengät lähimetsästä

with Ei kommentteja

Syvässä lumessa tarpominen vie voimat. Asiaa auttaisi, jos ei joka askeleella vajoaisi haaroja myöten hankeen. Pitäisikö kokeilla hätälumikenkien valmistusta?

Taannoisella laavuretkellä rämmimme kappaleen matkaa umpihangessa tavaroinemme. Suunniteltu asentopaikka sijaitsi metsässä kallion päällä, ja talvi oli tuonut Etelä-Suomeen paksun kerroksen lunta. Peräkanaa kulkien saimme tehtyä uraa, jossa jotenkin pääsi kulkemaan. Suksia ei ollut mukana ja vain yhdet lumikengätkin, joita oli tarkoitus retkellä kokeilla. Kun istuimme iltaa nuotion lämmössä, ja voivottelimme rankkaa tulomatkaamme, mietimme miten sitten olisi toimittava, jos täytyisi kulkea pidempiä matkoja.

retkinikkari--7

Pohdimme tilanteita, jossa vaikka sukset hajoaa tai keli muuttuu niin ratkaisevasti, että pitäisi ryhtyä hätälumikenkien tekoon. Miten ne sitten valmistettaisiin, se jakoikin sitten mielipiteitä. Joku muisti lukeneensa, että lumikengiksi käy nippu havuja kenkien pohjiin sidottuna. Se kyllä antaisi hieman lisää kantopintaa, mutta tuskin toimisi kovinkaan pitkää matkaa.

Pajukieppiä, johon punotaan narusta verkko, tuli muutamaltakin innokkaalta ohjeeksi. Sekin ajatus pikkuhiljaa hylättiin, sillä sellaisten tekemiseen menisi hirveästi aikaa. Tuskin ne edes riittävästi kantaisivat paksussa ja löysässä lumessa. Hataraan mielikuvaan pohjaten eräs nuotiopiiristä ehdotti suosuksentyyppistä ratkaisua, jossa pitkiä ja ohuita rankoja sidotaan vierekkäin ja tuetaan poikkipuilla yhteen. Ilta oli jo pitkällä ja pohdinnat lähtivät omia latujaan, muille urille. Lumikengät saivat nyt jäädä.

Ajatus lumikengistä jäi itämään

Retken jälkeen satoi taas ja lunta oli maassa todella paljon. Lumitöitä tehdessä lumikenkäkeskustelu palautui mieleen. Kun piha oli puhdas ja kola seinää vasten, ryhdyin kaakaomukin ääressä selaamaan kirjoja. Hätälumikenkiä löytyi kyllä, mutta pääosin neuvottiin pyöräyttämään kuusenvitsa kiepille ja punomaan siihen tukiverkkoa naruista ja oksista. Varsinkin ulkomainen kirjallisuus suosi tätä mallia. En kyllä jaksanut uskoa, että pieni kehikko kantaisi suomalaisissa lumioloissa ja niiden väsäämiseen luonnossa menisi tuhottomasti aikaa.

retkinikkari--8

Sitten alkoi tärpätä. Kolmesta kirjasta löytyi suosuksityyppiset rimalumikengät. Ohjeet olivat aika yhteneviä ja näyttivät juontavan juurensa Pohjois-Amerikkaan, jossa eloonjäämiskouluttaja Tom A. Roycraft oli kehittänyt ne kouluttaessaan lentäjiä. Hätälumikenkään tarvitsi neljästä kuuteen ohutta kuusen- tai koivunrankaa sekä muutaman hieman paksumman halkaistuina poikkipuiksi. Rangat sidottiin etupäästään yhteen ja levitettiin poikkipuiden avulla. Kengälle tehtiin paikka hieman keskikohdanetupuolelle, jotta lumikenkä jäisi takapainoiseksi. Etupäätä voitiin tarvittaessa nostaa kaarelle narun avulla.

Sidontaan neuvottiin käyttämään narua. Pohdin, että on oltava nopeampikin tapa ja päätin kokeilla sitomiseen nykyaikaisempia tarvikkeita. Suunnittelin kasaavani toisen lumikengän nippusiteillä ja toisen rautalangalla.

retkinikkari--6

Näin rakennat hätälumikengät:

Kasasin työvälineet reppuun ja saapastelin lähimetsään. Oikein luvan kanssa sain kaataa tarvittavat näreet. Työ edistyi kohtalaisen nopeasti ja lumikengät alkoivat saada muotoa. Eihän ne kyllä kirjojen piirrettyjä kuvia muistuttaneet, koska piirroksissa riu’ut ovat niin oksattomia ja tasapaksuja. Sellaisia ihannepuita ei kyllä todellisuudessa löydä.

Kuva 1: Katkaise luonnosta sopiva määrä pitkiä ohuita rankoja. Hyödynnä tyviosat poikkipuiksi.

retkinikkari--4

Kuva 2: Lovea poikkipuut ja aluspuut, sillä se lisää rakenteen tukevuutta.

retkinikkari-2

Kuva 3: Ohenna rankoja päistä ja sido ne yhteen. Tarvittaessa kärkeä voi nostaa narulla, joka sidotaan poikkipuuhun kengän viereen.

retkinikkari-3

Kuva 4: Sido poikkipuut paikalleen. Mittaa kengän paikka hieman keskikohdan etupuolelle, jolloin lumikengästä tulee sopivan takapainoinen.

retkinikkari-4

Kuva 5: Käytä pakkaushihnaa tai narua siteeksi. Huomaa, että kantapään pitää päästä liikkumaan ylöspäin.

retkinikkari-5

Viimein lumikengät sai kiinnitettyä jalkoihin. Ne kyllä muljuivat joka suuntaan, mutta askeltaminen onnistui hetken harjoittelulla. Mitään lumikenkäilyä tai hiihtämistä se eteneminen ei parhaalla tahdollakaan ollut, vaan lähinnä sellaista raahustamista. Aina kannattaa pohtia, miten todellisessa tilanteessa hätälumikengät voisi tehdä, tai onko edes mahdollista joutua tilanteeseen, missä niitä tarvitaan. Ainakin harjoittelu ja askartelu oli hauskaa sekä hyödyllistä.

vihkon_sivu_3_11

Kauniithan ne eivät ole, mutta pääsee niillä helpommin umpihangessa eteenpäin kuin ilman niitä. Hätäratkaisuksi oiva keksintö, eikä rakentaminenkaan vie kohtuuttomasti aikaa.

retkinikkari--9

Jälkikirjoitus:

Tuon artikkelin tekemisen jälkeen olen muutaman kerran nähnyt samanlaisia lumikenkiä. Lars Fältin Uteliv på vinter -kirjan kannessa olevan hätälumikengän näin Ruotsissa Lappeasuandon erämaakämpällä. Kirjan kansikuva on otettu Ray Mearsin arktisella kurssilla, jossa lumikengän tekemistä esiteltiin osallistujille. Kyseisessä kirjassa on hyvä selostus ja selkeät piirroskuvat lumikenkien tekemisestä. (Onpa tuossa Larsin kirjassa myös minun ottamiani valokuvia. Niissä Ray näyttää miten lumikammi rakennetaan).

 

Vinterliv_Lars_Small

Parikin kertaa olen ollut katsomassa, miten Turkka Aaltonen opettaa Kurussa eräopasopiskelijoille lumikenkien tekemistä. Ohessa on muutama kuva eri työvaiheista. Kesällähän sama rakenne toimii suokenkänä, jolla voi turvallisesti astella hyvinkin löysässä suossa.

retkinikkari-0611 retkinikkari-0639 retkinikkari-0642 retkinikkari-0643 retkinikkari-0649 retkinikkari-0660

Lähteet:

Lumikengät, Mika Kalakoski, Ab Eräperinne Oy 2000

Selviydy luonnon ehdoilla, Stefan Källman & Harry Sepp, Karisto 2001

Outdoor Survival Handbook, Ray Mears, Ebury Press 2001

Uteliv på vinter, Lars Fält, Vildmarksbiblioteket, 2011

 

Artikkeli on julkaistu Retki-lehden Eräaskareet-sarjassa vuonna 2011.