Share this post on:

Uusi Erä-lehti tipahti postiluukusta ja toi tullessaan ensimmäisen siihen lehteen tekemäni tuotetestin. Feuerhand Pyron on iso, mutta sitäkin käyttökelpoisempi laite kotipuutarhaan tai retkikämpän pihalle. Koko testi on luettavissa printtilehdestä tai sen verkkoversiosta. Tässä kuitenkin muutama lisäkuva testistä.

 


Erän otsikko vie suoraan aiheeseen. 

Erän otsikko vie suoraan aiheeseen. 

Risukeitinbuumi on vahvasti voimissaan ja se tuo markkinoille paljon uusia kiinnostavia tuotteita valmistajilta ympäri maailmaa. Feuerhand Pyron on yksi näistä. Ihan se ei repussa kuskattuna ole parhaimmillaan, mutta tukikohtakäytössä sillä ruokkii isonkin porukan.

 


Uuden tuotteen käsittely alkaa paistolevyn rasvauksella. 

Uuden tuotteen käsittely alkaa paistolevyn rasvauksella. 

Pyronin iso paistolevy vaatii rasvakäsittelyn, joka tehdään samalla kun ensimmäisiä tulia poltellaan pesässä. Tuossa kannattaa huomioida, että rasva tippuu levyltä myös ulospäin, joten terassilla tuota ei kannata tehdä (nimimerkki, kantapään kautta).


Tehtaan ohjeen mukaan uusi levy saa myös perunakäsittelyn. 

Tehtaan ohjeen mukaan uusi levy saa myös perunakäsittelyn. 

Hyvin tehty alkukäsittely kannattaa, sillä jatkossa paistaminen on helppoa ja sujuvaa, kun ruoka ei tartu pintaan kiinni. Käytön jälkeen kannattaa levylle vielä sivellä öljyä varastoinnin suojaksi.


Pyronin paistolevylle sopii paljon ruokaa kypsymään. 

Pyronin paistolevylle sopii paljon ruokaa kypsymään. 

Yksi iso testiateriani oli tietenkin saksalaisvaikutteinen. Useita erilaisia makkaroita, porsaanlihaa ja erillisellä paistinpannulla kypsytettyä spätzleä eli munamakaronia. Sämpylät saivat pientä lämpöä juuri ennen koko aterian valmistumista. 


Aikalailla baijerilaistyylinen annos lautasella valmiina ja vieressä odottelee tumma venhäolut palan painikkeeksi.

Aikalailla baijerilaistyylinen annos lautasella valmiina ja vieressä odottelee tumma venhäolut palan painikkeeksi.

Feuerhand Pyron on monipuolinen peli, koska myös sen keskikoroketta voi käyttää kattilan tai muun pitämiseen. Jälkkäriksi siinä voi keitellä pannussa kahvit. 


Testissä erillinen savustuspönttö.  Liekit ovat ehkä turhan kuvaukselliset, pienempikin lämpö piisaa savustuspöntölle.

Testissä erillinen savustuspönttö.  Liekit ovat ehkä turhan kuvaukselliset, pienempikin lämpö piisaa savustuspöntölle.

Pyronin paistolevyn keskellä on reikä, josta polttopuuta voidaan lisätä. Aukon ympärillä oleva korokeverkko toimii tosiaan vaikka savustuspöntön paikaksi.


Porsaanliha kypsyy ja savustuu maukkaaksi Pyronin päällä. 

Porsaanliha kypsyy ja savustuu maukkaaksi Pyronin päällä. 

Pyron taipuu moneksi. Testissä sukelletaan pihanuotion ytimeen ja kerrotaan laitteen hyvät ja huonot puolet. Kannattaakin katsastaa testi ERÄ-lehdestä.


Reipas ja iloinen kotikokki työssään.

Reipas ja iloinen kotikokki työssään.