Ensimmäinen vuosi Erä-lehden Retkiruokaa-palstaa on kasassa ja sujuvasti vaihdettiin vuottakin, joten nyt on tämän vuoden ensimmäinenkin sapuskajuttukin jo julkaistu. Printissä ja Erän digitaaliversiossa ovat molemmat jutut luettavissa ja tehtyjen ruokien reseptitkin niistä noukittavissa. Nyt kurkataan vielä tekovaiheeseen.
Olen yleensä laittanut ruokajuttujeni lisäkuvia ja muuta tietoa tällaisissa Making of -artikkeleissa tänne nettiin, mutta joulukuun Erän ilmestymisen aikaan oli kaikenlaista hässäkkää ja joulukin teki tuloaan, joten se jäi sitten kirjoittamatta. Aihe oli kuitenkin minulle henkilökohtaisesti tärkeä, joten palaan siihen artikkeliin nyt tässä, sillä idea juttuun syntyi nostalgisessa Palménin veljesten kyläkaupassa. Vantaan ja Sipoon rajalla sijaitseva puoti on alueemme viimeisiä lajissaan ja tunnelma siellä kuin vanhoissa kotimaisissa leffoissa.
Hevonen leivällä on minulle tuttu juttu jo lapsuudesta, mutta nyt lihatiskiltä saatu vinkki vei paljon pidemmälle. Pihvilihaa retkikeittimellä ja pollepiirasta kotiuunista oli ensin kokeiltava ja sitten vasta niistä uskalsi ryhtyä ruokajuttua väkertämään.
Pollepiiras valmistui helposti ja sen tuoksu herätti pihakoirankin. Kahdessa viimeisessä kuvassa on heponapostelut asetettu tarjolle. Hevosta levitteessä, metvurstissa ja savustettuna valmiina nautittavaksi. Palménin kaupasta saadun suosituksen mukaista juustoa on maustettu tervasiirapilla.
Hevosenlihapihvit saivat tuhdin kastikkeen, jossa punaisen lisäksi oli myös paljon vihreää. Itse liha tirisi pannulla herkulliseksi ruuaksi, rosmariinin ja kirsikkatomaattien säestyksellä.
Palménin kyläkauppa on hieno vierailukohde, nostalginen matka vanhaan suomalaiseen kulttuuriin. Sipoonkorven retket kannattaakin aloittaa ruokaostoksilta Palménin kaupasta.
Vahingosta valmiiksi vinkiksi
Tammikuun juttuun aihe syntyi, kun piti kuskata kananmunia luontoon metsäkokkailua varten ja yksi niistä pakatessa hajosi. Miksei voisi olla helpompia tapoja. Ja olihan niitä. Itselläni oli jopa kahdenlaisia muovisia kananmunan kuljetuskoteloita, joskus hankittuna, ja munajauhoa olin käyttänyt jo parin vuosikymmenen ajan. Ryhdyin muistelemaan miten monella erilaisella tavalla kananmunia olin itse kuljettanut ja valmistanut, niin siitähän se juttukin alkoi kirkastua.
Jäin tosin hetkeksi jumiin uppomuniin, jotka tuntuivat ajatukseltaan kiehtoviksi retkioloissa, mutta en keksinyt niihin oikeasti järkevää kulmaa. Kuka ihme nyt jaksaisi jossain korvessa vispata kattilassa kananmunia, kuin joku huippukokki ravintolassaan. Tuntui teennäiseltä ajatukselta. Melkein jo hylkäsin koko idean, mutta laitellessani muita aineita vakuumikoneella pusseihin, keksin vesihauteen. Olen nimittäin reilun vuoden verran käyttänyt hyvää vakuumikonetta, oikein hyvää, ja sillä saa kaikenlaisia ruokia pakattua näppärästi niiden säilyttämiseksi ja kuljettamiseksi. Vakuumipussit kestävät kuumaa vettä, joten kokeilin raa’an kananmunan kypsyttämistä siinä. Ja hienosti toimi. Samaan syssyyn muutaman kokeilun kautta syntyi tämän artikkelin päätuote: munakukko.
Juttu jatkui munakkaan, tai tarkemmin sanottuna munakokkelin, teolla. Vettä ja ruotsalainen valmisjauhepussi yhteen, niin keittimen paistinpannulla tuote valmistuu nopeasti. Munajauhoa on saatavissa suurtalouskäyttöön, mutta muutamalla retkiruokamerkillä sitä on kätevässä pakkauskoossa. Niistä syntyy munaruokia ja jauhoa voi käyttää lähes kaikessa, missä munia yleensäkin tarvitaan, vaikka kakuissa ja letuissa.
Ruokajuttujani on tulossa tämän vuoden jokaiseen Erä-lehteen, joten pysykää kuulolla. Osaan artikkeleista tehdään myös videomateriaalia Erän nettisivuja varten. Niistä yksi esimerkki on nähtävissä oheisen linkin kautta.
https://eralehti.fi/2019/01/09/rakuunaa-vai-lohikaarmetta-munakasta-munajauheista/
Yksi niitä elämän hetkiä, jotka voisivat olla nyt tai viidenkymmenen vuoden takaa: eväiden napostelu kyläkaupan portailla. Suosittelen kokeilemaan. Se rauhoittaa.
