Uusin Erä-lehti ilmestyi viikko sitten. Tuhti ja monipuolinen lukupaketti piti sisällään myös aukeaman mittaisen ruoka-artikkelini. Erän juttuihin olen yrittänyt saada uudenlaista näkökulmaa retkiruokiin ja niiden tekemisiin. Ihmiset tekevä reissuja luontoon ympäri vuoden ja retkeilijöillä on monenlaisia tapoja sekä tarpeita huolehtia syömisestään. Olen koittanut tuoda tätä esiin, koska retkiruokaa syödään muuallakin kuin vaelluksilla, enkä siksi ole rajoittunut pelkkään kevyeen ja energiapitoiseen evääseen.
Siinä se taas on, valmis ruoka-artikkeli perinteisestä lehdestä luettavissa.
Ulkona syöminen on ihanaa, ja kun saa itse loihtia kaiken, on elämä lähes täydellistä. En ole mikään oikea kokki, vaan olen mieluummin hutunkeittäjä, koska tykkään laitella helppoja herkkuja ja tehdä kaikenlaisia kokeiluja erilaisilla ruoka-aineilla. Joskus raahaan metsään ison arsenaalin keittiö- sekä ruokatarpeita ja joskus menen kevyesti pienellä keittimellä yksinkertaisin eväin. Näinhän monet muutkin luonnossa liikkuvat tekevät. Jos erilaiset retket tuovat itsessään hyvää vaihtelua tekemiseen, niin tuplasti mukavampaa on huomioida se myös ruokahuollossa.
Asettelu on valmiina ja houkuttelevana.
Kaikkiin ruokajuttuihin, mistä kirjoitan, on minulla henkilökohtainen tatsi. Ne tai niiden muunnelmat olen oikeasti kokeillut metsässä tai retkillä, mutta viimeinen silaus tai lopullinen versio täytyy kokeilla kotona. Julkaisukelpoisia ruokajuttuja syntyy harvoin minkään perusretken yhteydessä, vaan ne on aina tehtävä erikseen. On pohdittava mihin vuodenaikaan tai teemaan artikkeli sijoitetaan ja sen mukaan haettava sille paikka ja aika. Jutussa tarvittavien ainesten ja annosten eri työvaiheiden kuvaus hoidettava sitä mukaa, kun ruuat valmistuvat. Käytän autenttisia kuvia, enkä meikkaa tai muuten käytä lisukkeita, kuten ”oikeissa” ruokakuvauksissa on tapana. Siksi monet annokset näyttävät ankeilta tai sörsseleiltä, mutta niinhän ne ovat oikeassakin elämässä.
Asetelma on valmis kuvattavaksi.
Metsätapas on monien ainesten summa
Naposteluruuat tai sormisyötävät ovat aina jotenkin muodissa, mutta juuri tällä hetkellä ne ovat kovasti nouseva trendi. Espajalainen tapas on käsite, mutta samaan tapaan syötäviä ruokia tavataan useissa kulttuureissa ja tapas on adoptoitu monen nykykeittiön tarjontaan. Nyt se viedään siis metsään. Tarinasta löytyy totuuden siemen, sillä viimeksi vuoden vaihtumista vaimoni kanssa viettäessämme, pöytä oli täynnä kaikenlaista pientä naposteltavaa. Ei tarvinnut syödä yhtä ainoata annosta, vaan pitkin iltaa ja yötä sai napsia pöydästä. Välillä saattoi lukea pätkän kirjaa tai käydä katselemassa taivaanrannassa räiskyviä raketteja.
Uusi vuosi vaihtuu naposteltavien parissa.
Mikä kattaus sitten toimii millaisellakin retkellä, on sen tekijöistä kiinni. Nyt jutussa fiilisteltiin kämppäretkellä ja mukaan voitiin ottaa enemmän ja parempaa, mutta kuitenkin kohtuullisen helposti valmistettavaa. Kun idea on selvä alkaa hillitön pohtiminen mitkä ainekset toimivat keskenään ja miten asetelmasta saadaan tasapainoinen. Kaiken on toimittava syödessä, mutta tietenkin myös valokuvissa.
Tästä idyllisestä näkymästä lähdettiin liikkeelle.
Sopivan eräkämppämiljöön olin nähnyt tuttuni luona ja sain luvan rakentaa ruokajutun siellä. Kuvaukseen tarvittiin aurinkoinen päivä ja tiesin myös, että kello 14 aurinko paistoi sopivasti kämpän ikkunaan. Puitteet olivat siis kunnossa, joten enää täytyi tehdä ruoka-ainevalintoja. Se oli mukavaa hommaa, sillä napostelimme ruokia kotona monta iltaa. Tuo toimi tuon kanssa ja tuo ei. Nämä ovat ehkä liian samankaltaisia, joten jätetään toinen pois ja korvataan se jollain.
Kotini ruokapöydällä fondue-pataa lämmitetään retkikeittimellä ja testissä on mahdollisia juttuun tulevia herkkuja.
Osa ruuista ja naposteltavista oli selkeästi sellaisia, että ne vaativat esivalmisteluja kotona ja osan voi tehdä vielä kämpälle tullessa. Piirakat valmistuivat kotiuunissa ja liharulliin tarvittava täyte oli järkevintä tehdä etukäteen valmiiksi. Yksi tärkeä kysymys on säilyvyys. Metsätapas on rakennettava niin, että pilaantumisen vaaraa ei synny.
Toinen tärkeä asia on tarvikkeitten kuljetus. Retkiruuasta kirjoitettavaa juttua ei voi edes ajatella, ellei se ole täysin toteutettavissa aidoissa olosuhteissa. Olen paljon perehtynyt pakkaamiseen ja erilaisiin pakkaustarvikkeisiin, joten tässäkin artikkelissa oli mukava jakaa kokemusta ja testattua tietoa. Monet metsätapaksen ainekset myydään kaupassa lasipurkeissa. Niitä ei kannata maastoon viedä, koska ne voivat rikkoontua. Muutamalle hengelle ei edes tarvitse purkillista, vaan vähempikin riittää.
Lasipurkeista vakuumiin.
Olen vähän hurahtanut tyhjiöpakkaamiseen ja nytkin vakuumilaite auttoi monen tuotteen siistiin ja kätevään kuljettamiseen. Kun olin vielä valinnut ruokien asetteluun puusta tehdyt kotimaiset lautaset olin valmis kämppäretkelle. Reseptit olin rustannut paperille ja kameran akut oli ladattu. Sitten vaan — action.
Tässä tätä nyt olisi. Metsätapasta valmiina sormin syötäväksi.
Kuvat: Heikki Ranta / www.pipoproductions.com
